Kuva Leena Tiuri / Tikkurilan Teatteri
On jo muutama viikko siitä, kun kävin katsomassa agathachristietä Tikkurilan Teatterissa. Sen verran hyvin on kyseinen esitys jäänyt mieleeni, että se ansaitsee pienen arvostelun, vaikka vähän myöhässä. Esitykset ovat olleet tähän mennessä loppuun myytyjä, mutta käsittääkseni Teatteri aikoo tuoda lavalle vielä lisäesityksiä syksyn mittaan.
Nuoruudessani tunsin tämän Agatha Christien dekkarin nimellä Kymmenen pientä neekeripoikaa. Ajan mittaan otsikko tuli ymmärrettävästi epäsopivaksi, ja näytelmän nimeksi muutettiin Eikä yksikään pelastunut. Neekerit ovat nyt sotilaspoikia, mikä sopiikin juonen kulkuun hyvin, sillä sakkilaudan kymmenestä sotilasnappulasta häviää aina yksi sitä mukaa kuin ihmisiä kuolee.
Tikkurilan Teatterin korkeatasoisen esityksen tukijalka ja perusta on Aarne Lindenin ammattitaitoinen ohjaus. Luulisi, että kymmenen näyttelijän esiintyminen yhdessä ja samassa huoneessa lähes kolme tuntia olisi puuduttavaa. Nyt kuitenkin näytelmän käänteet tuntuvat luontevilta, aivan miten ne oikeastikin saattaisivat tapahtua. Haluan ylpeänä mainita, että meidän Krista toimi apulaisohjaajana. Häntä on selkeästi tarvittu pitkässä harjoitusprosessissa, sillä näyttelijät tietävät nyt täsmällisesti, missä heidän pitää milloinkin sijaita, minne mennä ja minkälaisia eleitä ja äänenpainoja käyttää.
Esityksessä kaikki kymmenen roolihahmoa erottuvat tunnistettaviksi omiksi itsekseen. Nähdään enimmäkseen hyvää näyttelemistä. Varsin paljon on näyttelijöillä ollut tekstiä opeteltavanaan. Katsojan eläytymistä tarinaan avittavat erinomaiset ääni- ja valaistussuunnittelut. Käsikirjoituksen nerokkuus puolestaan saa aikaan, että loppuratkaisu tulee taas yllätyksenä.
kaainankurluuriploki 